Asun saarella!
Noin 17 kk sitten lähdin Suomesta ilman mitään sen kummempia suunnitelmia. Käsite koti oli pitkään hämärän peitossa. Ei ole enää.
Koti on Koh Taolla.
Edelleen sitä joskus havahtuu ajattelemasta että ihan oikeastiko asun täällä? Entäs kotisuomi?
Kesällä kävin Suomessa lomalla. Oli mahtava nähdä perhettä, sukulaisia, ystävia ja kavereita. Silti jostain syystä tunsin oloni hieman yksinäiseksi siellä.
Ajatukset oli täällä, saarella.
Olin tavallaan pettynyt, koska kuvittelin että aika Suomessa olisi ollut hauskempaa.
Ja ei, se ei johtunut ihmisistä.
Liian tutut kulmat, asiat ja muistot.
Olin pettynyt itseeni.
Arki.
Se on myös täällä. Tosin hyvin erilaista, hitaampaa.
Työn ja vapaa-ajan kuilu on pienempi.
Viikonpäivillä ei ole mitään merkitystä.
Viikoilla ei ole merkitystä.
Kuukausilla ei ole merkitystä.
Työt tehdään silloin kun niitä on.
Asioita hoidetaan omaan tahtiin.
Ei stressata liikaa.
Niin kuin ei kenenkään pitäisi.
Suomessa arjen läpi tarpomiseen masentumatta piti olla aina joku päämäärä. Jokin tapahtuma tai lomareissu.
Täällä odottaa ihmisiä.
Tällä hetkellä odotan tammikuun alkua kovasti.
Kanssakäyminen ihmisten kanssa on täällä perinteisempää.
Keskustellaan enemmän ihan kasvotusten.
Keräännytään paikkoihin joissa kavereita on.
Kaikki ei toimi pelkästään sosiaalisen median kautta.
Koti
Koti on viidakossa.
Koti on pieni punainen mökki metsässä.
Koti on yksi huone, keittiö ja kylpyhuone.
Koti on välikatolla vipeltäviä oravia, seinillä kiipeileviä gekkoja, viidakon ääniä.
Koti on kaksi ihmistä.
Anna ja minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti